maanantai 22. tammikuuta 2018

För det är här jag vill vara









Hei! Long time no see vai miten se meni? Vetäydyin viikonloppuna ihan tarkoitukselliseen opiskeluhorrokseen ja ensimmäiset kaksi päivää onnistuin pysymään aikataulussa suhteellisen hyvin. Eilen kyllästyin kuitenkin lähes kaksi päivää jatkuneeseen tietokoneen äärellä istumiseen ja tenttiin lukemista vältelläkseni päätin siivota ja järjestellä huoneen pienimmänkin nurkan. Tulevaisuuden minä ei välttämättä ole tästä päätöksestä ihan yhtä kiitollinen, mutta siisti ja esteettisellä tasolla silmää miellyttävä huone tukee motivaatiota opiskella. Ainakin näin olen joskus kuullut sanottavan. 

Tässä siis samalla joskus kauan sitten luvattua kurkistusta mun huoneeseen, josta on tän puolen vuoden aikana tullut oikea koti. Paikka, jossa voi huoahtaa päivän jälkeen ja kerätä voimia seuraavaan. 

Mitä sinne ruutujen toiselle puolelle kuuluu?

perjantai 29. joulukuuta 2017

Summary of 2017






Kliseisesti on aika lopettaa vuosi 2017. Vuosi, jonka aikana oon saanut kokea enemmän kuin tähän viitsii edes alkaa kertomaan. 

Muutamia mainitakseni kuitenkin, oon valmistunut ylioppilaaksi, muuttanut Jyväskylään opiskelemaan englantia, saanut uusia tuttavia ja ystäviä, tutustunut huikeisiin tyyppeihin ja kotoutunut uuteen kaupunkiin. Oon käynyt Lontoossa ja Pariisissa, nauttinut Maata Näkyvissä -festareista enemmän kuin koskaan ennen, lähtenyt spontaanisti mukaan erilaisiin juttuihin oman mukavuusalueen ulkopuolelle, joskus yksinkin, silitellyt pikkusiskon uusia kaneja, ikävöinyt perhettä, vaikka nauttinut itsenäisestä elämästä ja kaiken tän lomassa oppinut paljon uutta itsestäni. 

Vuosi 2016 kohteli melko rankoin ottein, mutta vaikka 2017 ei säästynyt huonoilta hetkiltä, on silti sanottava: 2017 you’ve been good. Nyt joulun ollessa takana ja uuden vuoden edessä sulautuvat päivät toisiinsa yhdeksi erottamattomaksi massaksi, jonka aikana vielä saa olla hieman pihalla kaikesta. Pian on otettava itseään taas niskasta kiinni ja tehtävä ryhdistäytymisliike kohti uutta lukuvuotta ja vuotta 2018, jonka tulen varmasti kirjoittamaan väärin seuraavat kolme kuukautta. 

Musta ei silti tunnu, että vuosi olisi oikeasti loppumassa mihinkään. Pikemminkin se hyvä flow, joka on pikkuhiljaa vienyt vuoden mittaan eteenpäin on vaan jatkamassa talven läpi kohti kevättä. Kenties tämän myötä osa tästä hyvästä fiiliksestä välittyy ruutujen sillekin puolelle. 

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Taking a break

Hei, mitä sinne ruutujen toiselle puolelle kuuluu? Musta tuntuu, että koko blogi on unohtunut jonnekkin kesäisiin päiviin, jotka vaikka olivatkin kiireisiä, eivät vieneet ajatuksista ihan yhtä paljon tilaa kuin tänhetkinen elämä. 

Don't get me wrong, yliopisto-opintojen alkaminen ja niiden mukanaan tuomat aktiviteetit ovat olleet todella positiivinen kokemus, mutta samalla niistä on tullut tietyllä tapaa elämän keskipiste. Kaikki uudet asiat tuntuvat suurilta ja hienoilta ja ovathan ne sitä, mutta kun asiaa alkaa tarkastelemaan, huomaa kuinka pieni osa maailmaa tämä kaikki on. Oma kapasiteetti ja keskittymiskyky on ollut täysin kohdistettuna päivittäisiin menoihin ja opiskeluun. Uuden sisäistämiseen menee aina aikaa, samalla sisäistää ja huomaa uusia puolia itsestään. Kaiken tän murroksen keskellä oon jättänyt blogin ihan suosiolla pienemmälle huomiolle, sillä kaikkeen ei vain voi revetä, vaikka kuinka haluaisikin. 

Kenties teitä kiinnostaa enemmän, millaista yliopistossa on, kenties ei ja kenties tiedätte jo ja muistelette lämmöllä omia opiskeluaikoja, mutta ainakaan toistaiseksi en ole jakamassa yliopistoelämästä tänne sen syvemmin, ennen kuin siitä on tullut selkeä osa muutakin elämää. 

On the bright side, Jyväskylästä on muotoutunut koti näiden viikkojen aikana ja oma huone tuntuu juuri siltä turvapaikalta kuin sen kuuluukin. Mikäänhän ei ole koskaan täysin valmista, ei huone, en minä, ei mikään, mutta suunta on oikea. Toivottavasti kuluva syksy selkeyttää ajatuksia enemmän ja elämä alkaa rutinoitumaan, jotta blogillekin jäisi enemmän aikaa päiväjärjestyksestä ja ajatuksista. Tällä hetkellä kuitenkin on ihan virallisesti vedettävä raja ja otettava taukoa, mutta täällä silti ollaan, satunnaisesti postaillen, kokopäiväisesti eläen ja kokien.