lauantai 24. helmikuuta 2018

Tätä on olla onnellinen









Heippa! Helmikuu lähestyy loppuaan ja vaikka vuoden ensimmäiset päivät ei mun osalta näyttäneet parempaa puoltaan, niin viimeiset pari viikkoa on tehnyt todellisen täyskäännöksen fiiliksen suhteen. Mä oon aina stressaantunut tosi pienistä asioista ja esimerkiksi tekemättömät kouluhommat on aikoinaan tuntuneet maailman kaatavilta painoilta ja estäneet kaikesta muusta nauttimisen lähes kokonaan. Siksi tuntuu todella vapauttavalta, kun viimeisten parin viikon aikana oon tietoisesti painanut koulun mielen perukoille ja keskittynyt muihin menoihin, joita on yhtäkkiä ilmestynyt lähes joka päivälle. 

Käytiin menneellä viikolla ostamassa mulle luistimet ja oon niin iloinen, että pääsen vihdoin hyödyntämään järven ja luistinradan vieressä asumista vaikka joka päivä, jos siltä tuntuu. Näin tein juuri tänään, kun olin ensin viettänyt aamun koulutöiden parissa. Ilta kotipuolesta tänne vierailemaan saapuneen kaverin kanssa luistellen korkkasi hienosti luistelukauden tälle talvelle ja antoi kaivattua energiaa jatkaa myös opiskelun parissa.

Eilen sen sijaan vietettiin iltapäivää seikkaillen turisteina kotikaupungissa valokuvausprojektin puitteissa. Valokuvaus on tänne muuton jälkeen jäänyt vähemmälle, joten oli ihanaa kaivaa kamera esiin laatikoiden sopukoista pitkästä aikaa. 

Vaikka vuosi saikin siis hieman tavallista latteamman alun ovat talvi, ystävät ja spontaanit seikkailut toisensa perään ovat herättäneet sitä samaa elämäniloa, joka sävytti koko viime vuotta. Vaikka just nyt edessä odottaa 500 sanan kasaan raapiminen ennen puoltayötä ja työmäärä myös huomiselle hipoo kattoa, voin rehellisesti sanoa, ettei mua stressaa. Voin rehellisesti sanoa, että oon onnellinen.

maanantai 22. tammikuuta 2018

För det är här jag vill vara









Hei! Long time no see vai miten se meni? Vetäydyin viikonloppuna ihan tarkoitukselliseen opiskeluhorrokseen ja ensimmäiset kaksi päivää onnistuin pysymään aikataulussa suhteellisen hyvin. Eilen kyllästyin kuitenkin lähes kaksi päivää jatkuneeseen tietokoneen äärellä istumiseen ja tenttiin lukemista vältelläkseni päätin siivota ja järjestellä huoneen pienimmänkin nurkan. Tulevaisuuden minä ei välttämättä ole tästä päätöksestä ihan yhtä kiitollinen, mutta siisti ja esteettisellä tasolla silmää miellyttävä huone tukee motivaatiota opiskella. Ainakin näin olen joskus kuullut sanottavan. 

Tässä siis samalla joskus kauan sitten luvattua kurkistusta mun huoneeseen, josta on tän puolen vuoden aikana tullut oikea koti. Paikka, jossa voi huoahtaa päivän jälkeen ja kerätä voimia seuraavaan. 

Mitä sinne ruutujen toiselle puolelle kuuluu?

perjantai 29. joulukuuta 2017

Summary of 2017






Kliseisesti on aika lopettaa vuosi 2017. Vuosi, jonka aikana oon saanut kokea enemmän kuin tähän viitsii edes alkaa kertomaan. 

Muutamia mainitakseni kuitenkin, oon valmistunut ylioppilaaksi, muuttanut Jyväskylään opiskelemaan englantia, saanut uusia tuttavia ja ystäviä, tutustunut huikeisiin tyyppeihin ja kotoutunut uuteen kaupunkiin. Oon käynyt Lontoossa ja Pariisissa, nauttinut Maata Näkyvissä -festareista enemmän kuin koskaan ennen, lähtenyt spontaanisti mukaan erilaisiin juttuihin oman mukavuusalueen ulkopuolelle, joskus yksinkin, silitellyt pikkusiskon uusia kaneja, ikävöinyt perhettä, vaikka nauttinut itsenäisestä elämästä ja kaiken tän lomassa oppinut paljon uutta itsestäni. 

Vuosi 2016 kohteli melko rankoin ottein, mutta vaikka 2017 ei säästynyt huonoilta hetkiltä, on silti sanottava: 2017 you’ve been good. Nyt joulun ollessa takana ja uuden vuoden edessä sulautuvat päivät toisiinsa yhdeksi erottamattomaksi massaksi, jonka aikana vielä saa olla hieman pihalla kaikesta. Pian on otettava itseään taas niskasta kiinni ja tehtävä ryhdistäytymisliike kohti uutta lukuvuotta ja vuotta 2018, jonka tulen varmasti kirjoittamaan väärin seuraavat kolme kuukautta. 

Musta ei silti tunnu, että vuosi olisi oikeasti loppumassa mihinkään. Pikemminkin se hyvä flow, joka on pikkuhiljaa vienyt vuoden mittaan eteenpäin on vaan jatkamassa talven läpi kohti kevättä. Kenties tämän myötä osa tästä hyvästä fiiliksestä välittyy ruutujen sillekin puolelle.