keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Keskiviikkofiiliksiä


Moikka! Mulla on tasan kymmenen minuuttia aikaa, ennen kuin täytyy suunnata tanssitunnille, mutta tässä lyhyessä ajassa haluan päivittää vähän tänne ja kun kuvatkin kerran löytyy valmiina, niin miksi ei. Mulla oli tänään enkun yo:n kirjallinen osuus ja fiilikset lukion ekan yo-kokeen jäljiltä on vielä vähän epäselvät. Ei sitä oikein vielä tajua, että nyt ollaan jo tässä kohtaa lukiota. Hui! Aika pelottavaa, miten nopeasti aika menee. 
Vaikka nyt onkin syksyn stressin aiheuttaja alta pois, vielä jänskättää, että mitä sieltä sitten virallisesti tulee arvosanaksi. No, sen näkee sitten myöhemmin. Ennen sitä aion keskittyä kurssien kunnialla läpi suorittamiseen ja saada vähän jotain muutakin tehtyä. Lähinnä koulujuttuja, mutta myös tätä blogia ja jos aikaa jäisi kaiken muun lomassa spontaaneille piipahduksille kavereiden luona, niin tää tyttö olis aika iloinen. 
Blogiin liittyen täytyykin vielä mainita, että nyt on vihdoin otettu aika tärkeä askel kohti parempaa laatua, nimittäin viikonloppuna laitoin tilaukseen oman kameran. Enää ei tarvitse tyytyä kännykkäkuviin ellei itse välttämättä halua, eikä tarvitse lainailla iskän kameraa turhan päiten. Oon aika innoissani tästä! Nyt vaan ootetaan, että kamera saapuu. 
Kello alkaa näyttää nyt kriittisesti jo sen verran, että mä suuntaan kohti tanssia. It's a wrap tältä kerralta. 
Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! Tosi iloisen ja aidon näköisiä <3
    jasmintuomi.blogspot.fi

    VastaaPoista