Moi! Just nyt mun kuvavarastot tuntuu tulvivan yli ja haluaisin jakaa niitä tänne teille, mutta samalla aina blogin avatessani ja postausta kirjotellessani en saa mitään aikaan. Se ei kuitenkaan välttämättä ole huono asia, sillä voin keskittyä muihin juttuihin ja palailla blogin pariin aina, kun siltä tuntuu.
Ei silti mitään huolta, mulla menee hyvin, enkä ole unohtanut blogia ja teitä. Mulla on vain muita juttuja meneillään tällä hetkellä. Tällainen pieni muistutus, että elossa ollaan.
Tänään on ollut meidän vika kokonainen päivä Ylläksellä ja huomenna suunnataan kotiin. Mun vaatteet haisee savulta, lihakset on kipeinä ja kasvot lievästi palaneet, mutta kivaa on ollut ja laskenkin kaikki edeltävät positiivisiksi asioiksi. Nyt oon kuitenkin jo valmis lähtemään kotiin, sillä viikonloppuna ollaan menossa kavereiden kanssa seurakunnan nuortenleirille ja en muista milloin viimeksi olisin ollut seukkarin leirillä. Siitä on jo aikaa ja ootankin viikonloppua jo hyvällä mielellä.
Meitä on kohdannut tosi hyvät kelit täällä, minkä huomaa kuvista. Maisemat on olleet ihan huikeen hienoja ja koko ajan tulee sellanen fiilis, että haluaa valokuvata kaiken. Niin kaunista täällä on. Ja talveenkin on jo niin tottunut, tuntuu varmaan hassulta palata takaisin kotiin etelään, mutta toisaalta ihan kivalta.
Tänään käytiin Konijänkän kotieläinpihalla hiihtäen, mikä oli kivaa. Olin ihan innoissani kaikista söpöistä eläimistä, joten mun oli pakko kuvata muutamaa, ehkä niitä kuvia myöhemmin sitten täällä...
Myöhemmin illalla olis vielä tarkoitus lähteä pitsalle ja siivota mökki valmiiksi huomista varten, että ehditään vielä huomenna hiihtämään tai tekemään jotain muuta.
Moi! Istun täällä meidän mökin sohvalla ja voin rehellisesti sanoa, ettei mun jalkoihin oo varmaan koskaan sattunut yhtä paljon. Se on toki ihan ymmärrettävääkin 8 ja puolen tunnin lähes yhtämittaisen laskettelun jälkeen. Ollaan siis saavuttu Ylläkselle ja nukuttu bussimatkan jälkeinen kooma pois, mutta tänhetkisestä väsymyksestä päätellen kooma numero 2 on hyvää vauhtia matkalla. Viime yönä nukuin paremmin kuin pitkään aikaan ja jos jalkakivut ei tapa mua, niin ensi yö on luultavasti samaa sarjaa.
Ollaan oltu Sallan kanssa täällä vasta yksi kokonainen päivä, mutta musta on niin ihanaa olla takaisin näissä tutuissa maisemissa. Jostain syystä rinteessä oleminen sai aikaan saman fiiliksen, kun aikoinaan Teneriffalla, mikä on ehkä vähän outoa, mutta mitäs pienistä.
Tää päivä on tosiaan käytetty ihan vaan lasketteluun, sillä hissit oli tänään 2 h myöhempään auki kuin normaalisti. Huominen ja tiistai on myös suunnitelmissa viettää mäessä. En malta odottaa. Huomenna arvostetaan tuoreita rinteitä vielä enemmän ja pysytään täällä Äkäslompolon puolella kauemmin ennen Ylläsjärvelle siirtymistä.
Täytyy myös sanoa, että aluksi mua vähän jännitti, miltä musta tuntuisi olla taas täällä. Olisiko mun elämä kotona yhtäkkiä kadonnut ja olisin matkannut ajassa taaksepäin, en vain maisemissa vaan myös ihmisenä, mutta onneksi mulla on hyvä kaveri mukana ja KLS. soi kaiuttimesta, joten ei se oma elämä mihinkään hävinnyt. Se taisi tulla mukaan tänne. Nyt kuitenkin meen syömään mun pääsiäis-Kinder-munan, jonka unohdin aamulla laittaa tyynyn alle. :D
Moikka sinne ruutujen toiselle puolelle! Mulla on ehkä edelleen vähän idealukko päällä, tai pikemminkin ideoita riittää, mutta niiden toteuttaminen on jäänyt sinne hankalamman puolelle. Se on kuitenkin ihan okei, sillä tänään illalla lähden monen vuoden jälkeen Ylläkselle kaverin kanssa.
Meidän papalla on mökki Ylläksellä ja siellä on tullut lapsena vietettyä enemmänkin aikaa ja monia lomia. Muistan kun Jounin kauppa oli vielä ihan tavallinen ruokakauppa pienessä rakennuksessa ja kuinka Eväskori-pitseria vaihtoi sijaintiaan, mutta ei menettänyt tunnelmaansa. Muistan kesäiset vaellukset tunturipurojen ja laavujen luo. Kuinka papan kanssa paistettiin lettuja laavun lettupannulla. Muistan ensimmäisen kerran gondoli-hississä. Muistan Ylläksen huipulla vietetyn juhannuksen ja kuinka yhtenä talvena (tai aika useinkin oikeastaan) istuttiin Ylläskammiin syömään lämpimiä munkkeja kesken laskettelureissun.
Muistan, kun pääsin ensimmäisen kerran laskettelemaan ihan yksin ja uskaltauduin laskettelemaan tunturin toiselle puolelle. Muistan pitkät ajomatkat ja jokaisen reissun ensimmäisen poron spottaamisen. Muistan hyttyset, jotka saapuivat samana aamuna, kun lähdettiin kesällä kotiin. Muistan Konijänkän ja ainoan heppaleirin, jolla olen koskaan ollut. Muistan nyt jo edesmenneen kilpikonnan ja kuinka yritimme pyydystää riikinkukkoa sisälle. Muistan myös useat riidat ja kiukuttelut paikan päällä, mutta jostain syystä ne ovat jääneet hyvien muistojen jalkoihin, mikä on varmaan ihan hyvä.
Tämä kerta on kuitenkin siitä erilainen, että en lähde mökille yhdessä perheen kanssa omalla autolla, vaan kaverin kanssa bussilla. Tiedossa on siis rutosti nostalgiaa tutuissa maisemissa, mutta samalla jotain ihan uutta, koska pääsen jakamaan kaiken hyvän kaverin kanssa. Tästä tulee hyvä reissu.
Moikka! Tänään mä käännyn teidän lukijoiden puoleen. Mä nautin blogin pitämisestä tosi paljon, se antaa elämään niin paljon hyvää. Tykkään siitä, kuinka voin tulla kirjottelemaan tänne ihan mistä tahansa ja kertoilla kuulumisia ja jakaa menneitä tapahtumia ja juttuja.
Välillä mun tekee kuitenkin mieli tulla kirjoittamaan postausta, mutta mitään asiaa itsessään ei ole tai inspis sattuu katoamaan. Varsinkin muutamana viime päivänä on ollut tällainen fiilis. Sormet syyhyää päästä bloggaamaan, mutta koneen ääreen istuessa aivot lyö tyhjää tai postauksen kirjoittaminen ei yhtäkkiä vain innosta.
Siksi mä pyydänkin teiltä ideoita ja toiveita. Onko teillä mielessä jotain tiettyjä blogipostauksia, joita haluisitte nähdä täällä blogissa? Minkä tyyliset postaukset on ollut tähän mennessä mielekkäimpiä? Tää ei tarkoita, että lähtisin muokkaamaan blogia vain ja ainoastaan teidän toiveiden mukaiseksi, mutta kiinnostaa kuulla, minkälaisia ideoita teillä olisi. Välillä on hyvä lähteä hakemaan inspiraatiota jostakin muualta.
Moi, mun kamera on ollut menneen viikon siskolla lainassa Ylläksellä, joten oon dokumentoinut elämää puhelimen rullalle kameran sijaan. Siispä ajattelin koota pienen puhelinpostauksen viime viikoista ja muutamista kivoista jutuista, jotka on erityisesti jääneet mieleen.
Pientä snäppipäivitystä kirkosta viime sunnuntailta. // Ens viikolla on taas vuorossa Superkaakaoraamis Ellillä ja tän kuvan mukaisia kaakaoannoksia tiedossa. // Lainasin nuortentila Ellistä Ghostbusters-elokuvan ja katselin sen ihan äskettäin enkä pettynyt. "Who ya gonna call?" // // Vähän selfieitä nuortenillasta. <3
Eilen lähdettiin seukkarin nuorten porukalla Heinolaan Kuningas palaa -tapahtumaan. Asikkala edustaa KLS.:n kanssa. // Ja Heinolassa törmäsin myös muutaman vuoden takaiseen MNF-tuttuun! // Koska kevät on vihdoin alkanut näyttää aurinkoisempaa puoltaan, lähdettiin Sallan kanssa yksi ilta jäätelölle ja päädyttiin ottamaan perinteinen selfie tutun kyltin kanssa. :D // "Ympärillä just ketä tarviin, enkä muuta mieti tänään." Näiden ihanien kanssa vähän yhteiskuvaa Park7:n jätkien kanssa. Oli aika kiva ilta meinaan. :)
Kesäkuussa olis edessä lakkiaiset ja oon tarttunut itteäni niskasta kiinni jo ajoissa ja käyttänyt tän päivän kutsujen askarteluun. Vähän kauhistutti tarvikkeiden hinta, mutta lopputulos on yllättävän kiva. // Lukuloman ja kirjoitusten jälkeinen "tyhjä" aika on saanut sisältöä mm. kahvitteluista kavereiden kanssa. // Ja vielä vähän selfie-arvostusta Jessen kanssa. Ollaan niin söpöjä.
// Oon myös ottanut harteilleni lakkiaisten makeiden tarjottavien valmistamisen, joten ajattelin kertoilla tänne kyseisestä urakasta ehkä useammassakin postauksessa. Miltä kuulostaisi? Kaikki kokeilut ja epäonnistumiset tulisin siis päivittämään tänne ja toivottavasti lopulta myös onnistuneet lopputulokset. :)
Eilen mun ja Karon (meidän koira, jos on mennyt ohi) lenkki venyi vähän ajateltua pidemmäksi mun jäädessä poimimaan pajunkissoja keittiön pöydän koristeeksi. Kotiin tullessa oltiin molemmat ihan kuraisia ja väsyneitä, joten halusin keksiä jotain piristystä ja rentoutusta iltaan.
En oo kokeillut kasvonaamioita kuin joskus ihan pienenä, mutta nyt päätin googlettaa, josko netistä löytyisi hyvä ohje kotitekoiseen kasvonaamioon. Mun iho on melko kuiva, mutta viime aikojen stressi yo-kokeista, jotka onneksi ovat ohi, on saanut ihonkin reagoimaan vahvemmin. Siksi halusin kokeilla kasvonaamiota pienenä hemmotteluna. Löysin hyviä vinkkejä kasvonaamioihin, jotka voi itse tehdä keittiöstä löytyvistä tarvikkeista ja muokkasin niistä itselleni sopivan sekoituksen.
1/4 avokadoa muussattuna
1 rkl hunajaa
2 rkl maustamatonta jogurttia
Naamion pois pesemisen jälkeen iho tuntui ihanan pehmeältä, eikä tarvetta muuten jokailtaiselle rasvaamiselle ollut, mikä mun atooppisen ihon kanssa on aika ihme. Kun levitin naamion kasvoille, tuntui olo heti todella raikkaalta ja naamio tuntui kasvoilla mukavan viileältä ja kosteuttavalta.
Luin erinäisistä blogeista, että jogurtti mm. rauhoittaa ihoa ja avokado sopii nimenomaan kuivalle iholle. Hunaja taas on oikea tehopakkaus, sillä se tekee ihosta pehmeän, ravitsee, kosteuttaa (jes!) ja hoitaa. Oon positiivisesti yllättynyt, sillä tää oli tosiaan lähes ensimmäinen kerta, kun kasvonaamiota kunnolla kokeilen.
Nyt on mun aika suunnata nukkumaan, mutta jätän teille illan fiilistelyksi vielä tän ihanan biisin, joka on myös mun iltaa siivittänyt, Samalla heitän sarjavinkin kaikille, joilla löytyy tunnukset Netflixiin, sillä Riverdale on löytänyt tiensä mun lempparisarjoihin, vaikka onkin hieman kliseinen. Estetiikka ja taustamusiikit on kuitenkin huippuluokkaa, joten...
Moikka! Tänään mä oon käynyt kirkossa, jutellut ihmisten kanssa, trimmannut otsiksen kevätpituuteen, hengaillut meidän koiran kanssa, laittanut ruokaa, tilannut ylioopilaslakin ja kuunnellut musaa. Sää ei ole missään määrin mieltä ylentävä, eikä tonne tekisi yhtään mieli lähteä koiran kanssa lenkille, mutta minkäs teet.
Eilen mulle kävi maailman kummallisin juttu, eikä ihan mukavassakaan mielessä, kun pyörryin keskelle Lahden Trioa. Loppupäivä kului aika heikoissa merkeissä ja leväten, mutta tänään olo on jo ihan erilainen. Syy, miksi kerron eilisestä kohtauksesta täällä, löytyy mulle tuntemattomista ihmisistä, jotka olivat heti valmiina auttamaan, kun mun tyhjästä ilmestynyt heikotus ja sen myötä lievä paniikki ottivat vallan. Musta on ihanaa, että on olemassa ihmisiä, jotka ei käännä päätään pois, kun joku on avun tarpeessa. Tällä kertaa se olin mä itse, joka oli avun saajana, mutta tässä on hyvä muistutus kaikille.
Jos joskus eteen sattuu ihminen, joka näyttää olevan avun tarpeessa, saattaa ihan se pieni kysymys: "Onko kaikki okei?" auttaa tosi paljon. Mä oon todella kiitollinen paikalla olleille ihmisille, jotka niin sydämellisesti huolehti, kunnes tilanne oli ohi. Haluun jakaa tän arjen sankaruuden, jos edes täällä. Toivottavasti myös muistamalla itse auttaa, jos tilanne eteen sattuu.
