tiistai 13. maaliskuuta 2018

Spring?









Heippa! Tällä hetkellä ulkona ei paista aurinko, mutta päivä päivältä lisääntyvä valon määrä vaikuttaa silti positiivisesti pirteystasoihin ja motivaatioon. Pidempään blogia lukeneet on ehkä jo huomanneet, että syksyn tullen blogi vetäytyy talvihorrokseen ja kevättalven alkaessa postauksia alkaa sadella tiheämpään tahtiin. Oon toistaiseksi vielä ihan talvessa ja ootan ensi viikoksi luvattuja hiukan kovempia pakkasia. Haluan vielä hetkeksi päästä nauttimaan iltaluisteluista ja talvesta ennen kuin kevät virallisesti starttaa. Kevät on kuitenkin jo ottanut varaslähdön ainakin vaatekaapin ja huoneen puolella, sillä värikkäät vaatteet vetävät puoleensa enemmän kuin vielä tammikuussa. Samoin kasvien (tai ainakin tekokasvien) määrä huoneessa on lisääntynyt. Siksipä aamun ollessa valon suhteen loistava kuvailuun, ajattelin koota yhteen viime kuukausina keväisen (luistimia mukaan laskematta) fiiliksen inspiroimia ostoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti