maanantai 8. elokuuta 2016

Pavlova



Moikka! Lupailin tehdä reseptipostausta kaverin tervetuliaisjuhlista ja kuinka ollakaan, toinen kaveri täytti 18, joten mulle tarjoutui hyvä tilaisuus leipoa ja jakaa lopputulosta tänne blogiinkin. Suunnitelma itsessään oli hyvä, mutta arvatkaa muistinko kuvailla pavlovaa leipoessani? No en, joten kuvamateriaali on tällä kertaa rajallinen, mutta näillä mennään. 
Eli siis, käytin pavlovan tekoon tätä Dansukkerin ohjetta, jonka ihan sattumalta löysin, mutta muokkasin sitä omien tarpeitteni mukaan. Mutta itse asiaan. Pavlovahan on marenkikakku, joten kakkupohjan valmistin lähes täysin ohjeen mukaisesti. Ainoastaan paistoajan kanssa huomasin, että annettujen kahden tunnin sijasta omani vaati molemmilla kerroilla lähemmäs neljä tuntia ollakseen valmis. Tämä saattaa vaihdella uunista riippuen.

4 munanvalkuaista
2 ½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
2 tl perunajauhoja
1 tl viinietikkaa tai sitruunamehua
Vaahdota munanvalkuaiset puhtaassa kuivassa kulhossa valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Vatkaa joukkoon perunajauhot ja viinietikka tai sitruunamehu.
Levitä marenkivaahto leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ympyrän malliseksi levyksi. Paista 100-asteisessa uunissa keskitasolla 1 ½–2 tuntia.
Kakun kuorrutetta tehdessä päästäänkin sitten soveltamaan enemmän, sillä halusin käyttää jääkaapista valmiiksi löytyviä aineksia, enkä itse juurikaan välitä lakoista, joita alkuperäisessä ohjeessa käytettiin. Oma versioni oli siis jotakuinkin seuraavanlainen:
2 dl vispi- tai kuohukermaa
2-3 rkl turkkilaista jogurttia
5 rkl lemon curd -tahnaa
Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuorrute siis valmistuu kerman vatkaamalla ja sekoittamalla siihen kaikki mainitut ainekset. Lemon curd -tahna on itsessään niin makeaa, ettei kuorrute kaivannut enää sokeria makeutukseksi. Lemon curd -tahnaa voi ostaa kaupasta valmiina tai tehdä kätevästi itse marengin valmistamisesta yli jääneitä kananmunan keltuaisia hyödyntäen. 
Lemon curd -tahnaan tarvitset:
1 sitruunan kuoriraasteen ja mehun
50 g voita
1 dl sokeria (mielellään hillosokeria)
2 kananmunan keltuaista
Valmista lemon curd -tahna sekoittamalla kaikki ainekset kattilassa keskenään ja kuumentamalla seos. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa ja vatkaa se sitten sähkövatkaimella, kunnes lopputulos ei ole enää täysin nestemäinen. Tahna säilyy jääkaapissa n. 2 viikkoa.

Loppusilauksen pavlovaan saa ripottelemalla päälle hedelmänpaloja ja marjoja ja omassa tapauksessa myös yli jäänyttä murennettua marenkia.
Tällainen reseptipostaus tänään. Mitäs mieltä olitte? Kertokaa, jos kokeilette itse pavlovan tekoa, kuinka onnistui. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti