tiistai 27. joulukuuta 2016

My Harry Potter Collection


Moikka! Tänään ajattelin tulla jakamaan teille mun Harry Potter -kokoelman, jota ei kyllä välttämättä voi vielä ihan kokoelmaksi sanoa, mutta se on kasa Potteriin liittyviä asioita, joita mulle on vuosien aikana kerääntynyt.
Mä löysin Harry Potter -kirjojen maailmaan viidennellä luokalla ja parissa viikossa luin kaikki kirjat ensin suomeksi ja sitten perään englanniksi. Se on aikamoista menoa ja pian olin väkertämässä omia taikasauvoja, perustamassa epävirallista fanikerhoa ja vanhentamassa paperista pergamenttia kahvin ja teen avulla. Nykyään tilanne on muuttunut, mutta edelleen Potterin maailma on kuin toinen koti, jonne palata silloin, kun sitä eniten kaipaa ja tarvitsee.
Asiaan kuitenkin, mun kokoelma. En aio kauhean syvällisesti selittää jokaisen kuvissa näkemänne tavaran taustatarinaa ja henkilökohtaista merkitystä mulle, sillä muuten tästä postauksesta tulee äärettömän pitkä, mutta mainitsen muutaman tärkeimmän. 
Kaikki Potter-elokuvat multa löytyy toki, tai oikeastaan ne ovat pitkäaikaisessa lainassa iskältä, mutta niin kauniisti ne tuolla hyllyn päällä ovat, että saavatkin olla. Kirjoista hyllystä löytyvät vain neljäs ja viides ja molemmat englanniksi. Tähän on syy, sillä mä en ole halunnut ostaa Potter-kirjoja tavallisesta kirjakaupasta, vaan kerään mukaani mieluummin kirppareilta ja antikvariaateista löytyneitä englanninkielisiä versioita, joita nämäkin molemmat ovat. Toinen vieläpä Lontoosta löydetty.
Elokuvasarjan tekemisestä kertovat kirjat, jotka näkyvät kuvissa, olen molemmat saanut lahjaksi ja ne ovatkin tarkasti vaalittuja aarteita. Muita kirja-kategoriaan kuuluvia asioita ovat suomenkielinen versio Huispaus kautta aikojen -kirjasta, sekä englanninkielinen versio (Shakespeare and Co. -kirjakaupasta Pariisista ostettu) Fantastic Beasts And Where To Find Them -kirjasta. Näitä etsin aikoinaan joka ikisestä kaupasta, johon menin ja ajallaan nekin löysin ja lisäsin kokoelmaan.
Kuvissa näkyy myös tuo aivan mahdottoman suloinen paketti Peppermint Toads -suklaamakeisia, jonka sain kaveriltani 18-vuotissynttärilahjaksi. Aivan huikea lahja! 
Ja totta kai multa niitä taikasauvojakin löytyy. Vieläpä kaksin kappalein, jos ala-asteella itse tehtyjä ei lasketa. Samalta Lontoon reissulta kuin toinen Potter-kirjoista, sain lahjaksi Luna Lovekivan taikasauvan, joka on edelleenkin yksi mun lempparitaikasauvoista ja vaikka en mielelläni valitsisikaan lempihahmoa Pottereiden maailmasta, on Luna silti yksi lemppareista. Uutena tulokkaana on Albus Dumbledoren seljasauva, jonka tilasin tänä syksynä. Se on vaan niin hieno.
Tähän lopuksi mainitsen pikaisesti myös kuvista löytyvät paidat, joista tummanharmaa t-paita on ostettu Brightonista (täällä kyseinen blogipostaus) ja harmaa college-paita tilattu Etsystä. Näiden lisäksi kokoelmaan kuuluu myöskin Deathly Hallows -pinssi, Christmas At Hogwarts -tuoksukynttilä sekä Hufflepuff -avaimenperä, joka ei kuvista löydy, mutta jota ylpeästi kannan ja joka kätevästi pitää avaimet nipussa. 
Näin, huhhuh, tulipa melkoinen romaani jo tälläkin tavaramäärällä, eikä sitä edes tunnu olevan kovin paljon, kun kaikki ovat omalla paikallaan ja järjestyksessä. Tässä kuitenkin pieni vilaus minun kokoelmaani, jos aihe on teille läheinen tai kiinnostava niin jättäkää toki komenttia. 
Tällaista tällä kertaa, ensi kerralla jotain muuta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti