tiistai 2. toukokuuta 2017

Toukokuun 2.









Kuvat: Anni Raulahti

Moi! Mitä teidän kevääseen kuuluu? Mulla on viime postausta mukaillen vähän ollut luovuudenpula tässä muutaman viikon ajan, mutta sinä aikana oon tehnyt muita, blogiin ja oman "materiaalin" tuottamiseen liittymättömiä juttuja. Oon saanut taas vähän lukemisesta kiinni, ihan vapaa-ajan vietteenä kuin pääsykoemateriaalien läpi kahlaamisenkin kannalta. Vaikka täytyy kyllä myöntää, ei nää materiaalit mitään hupia ole ja pääsykokeetkin odottaa melkein nurkan takana, kahden viikon päässä. Apua!

Samalla oon puuhaillut musiikin diplomin kanssa, joka alkaa pikkuhiljaa tuottaa yhtälaista stressiä, sillä sen valmistuminen alkaa tuntua aika haparalta tässä vaiheessa. Lakkiasten suunnittelun kanssa on tullut eteen useita ongelmia, jotka myös lisäävät stressipinoon puhumattakaan tulevan kesän kesätöiden aikataulusuunnitteluista. 

Onneksi osa näistä on lopulta kuitenkin ihan kivoja juttuja, vaikka tässä vaiheessa niiltä haluaisikin vain piiloutua ja juosta pakoon. Eihän tässä meinaa jäädä aikaa kesälomareissun suunnittelulle. Mutta sekin on ihan okei, sillä suuntana ovat tutut kaupungit Lontoo ja Pariisi, mikäli kaikki nyt sujuu suunitelmien (tai niiden puutteen) mukaan. 

Täytyy myös mainita, että vaikka blogin suhteen onkin ollut melko hiljaista, niin jälkijunassa latasin vsco camin ja inspiraatiota blogijuttuihin on tullut haettua kuvien muokkailulla, vaikka ne eivät tänne olekaan päätyneet. 
Kivaa toukokuun alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti