Ei aina ihan niin täydellinen elämä

Moikka! Mun on nyt parina päivänä tehnyt mieli tulla teille kirjoittamaan tästä aiheesta, mutta en oikein oo varma, mitä haluaisin kertoa tai miten puen sen sanoiksi. Sitten tämä postaus ilmestyi tuonne Bloggerin etusivulle ja jo otsikko kiinnitti huomion. Luin postausta eteenpäin ja löysin sieltä niin monia pointteja ja ajatuksia, joihin samaistun, että päätin vihdoin tulla itsekin purkamaan asiaa tänne.

Kyseessä on siis niinkin arkinen asia, kuin ahdistus ja paniikkikohtaukset. Asia, joka on varmasti monelle tuttu, olkoon se sitten tavallista arjen ahdistusta tai jotain suurempaa. Mulla on ollut paniikkikohtauksia epäsäännöllisin väliajoin noin kuuden vuoden ajan ja välillä ne nappaa vallan ja paniikki ja sen pelko vie mennessään ja estää tekemästä asioita. Tää on asia, jonka kanssa oon oppinut elämään, mutta toisinaan tulee otettua takapakkia ja paljon. Silloin on hyvä keskittyä palauttamaan elämään niitä perusasioita ja olla huolehtimatta liikaa tulevaisuudesta. 

Vaikka kerronkin nyt tavallista avoimemmin siitä, millaista mun elämä on juuri nyt, en halua tästä tulevan kaiken kattavaa vuodatusta ahdistus- ja paniikkikohtauksista. (Jos epäselvyyttä siitä, mikä paniikkikohtaus itsessään on ja kuinka se vaikuttaa, jäi, löytyy täältä aika hyvä selitys sitä kaipaaville.) Sen sijaan haluan kirjailla ylös, miten oon näiden muutamien päivien aikana alkanut pikkuhiljaa muistella asioita, jotka ovat auttaneet vastaavassa tilanteessa. 

Ihan perusasioihin keskittyminen auttaa kaikista eniten. Ruoka, uni ja liikunta. Niiden saaminen sopivaan tasapainoon on jotain, mikä koulun ja muiden kiireiden lomassa unohtuu helposti, mutta vähintään kerran kuussa olisi hyvä pysähtyä miettimään, mikä niiden laita on ja käyttää aikaa asioiden rauhoittamiseen. 

Mulle on myös tosi tärkeää, että mun ympäristö on sellainen, jossa voin vaan olla ja rentoutua ja vaikka oma huone ei minkään sisustuslehden sivuilta olekaan, on se sellainen paikka, että sisään astuessa tulee heti hyvä fiilis. Täällä voin vaan olla, laittaa lämpimät villasukat jalkaan, käydä keittämässä kupin teetä ja kietoutua pörröiseen vilttiin ennen kuin ryhdyn vaikka äikän esseen parissa ahertamaan. (Itse asiassa sitä mun pitäisi juuri nyt väsätä, mutta halusin mieluummin tulla tänne kirjoittamaan.) 

Kaikista eniten mua auttaa tähän hetkeen ja päivään keskittyminen. Tulevaisuus tuntuu näin abivuoden syksyllä niin yhtäkkiä eteen tulleelta, että sen ajatteleminen laukaisee helposti ajatusten syöksykierteen. Tietenkään ei ole hyvä vain sysätä kaikkea sivuun, mutta jos antaa itsensä käsitellä pelottavia ja hankalia ajatuksia pala kerrallaan, on ne helpompi hyväksyä ja selvittää. 

Just nyt mulle tuottaa iloa se, että mulla makaa tossa huoneen lattialla aivan ihana koirakaveri ja vieressä on tarjousmyynnistä ostettu pussi irtokarkkeja. Sen kummempia ei tarvitse, kun yrittää löytää pieniä ilon aiheita arjesta ja keskittyy niihin. 

Tällä kertaa aika erilaista postausta, mutta halusin tän avulla tuoda esille, että vaikka tänne tulee usein kirjoitettua vain kivoista jutuista ja hyvällä mielellä ollessa, ei mun tai rehellisesti sanottuna kenenkään elämä ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista. Joskus on hankalia hetkiä, mutta niiden kanssa ei olla yksin.