maanantai 24. heinäkuuta 2017

Matkahaaveita


Kuvat: Google 
Matkustaminen on ehdottomasti yksi mun intohimoista. Oma rahatilanne ei aina meinaa antaa periksi reissuun lähdölle, mutta onneksi haaveilu on ilmaista ja takana on jo paljon kokemuksia, joihin voi palata ja muistella. Tässä kuitenkin mun haaveita tulevaisuuden reissuista.

Uusi Seelanti on ollut mun matkahaavelistalla varmaan siitä lähtien, kun näin Taru Sormusten Herrasta -elokuvat ensimmäisen kerran. Jotenkin sinne lähteminen tuntuu kuitenkin edelleen ihan mahdottomalta haaveelta, mutta ehkä joskus sekin tulisi vielä koettua. EHKÄ.

Islanti sen sijaan saattaisi olla ihan varteenotettava kohdevaihtoehto, sillä se löytyy meidän perheestä jokaisen toivelistalta. En tiedä, tulisiko mun sinne yksin välttämättä lähdettyäkään, sillä kaupunkilomat on jotenkin enemmän mun juttu, ainakin itsekseni reissatessa (toivottavasti sellaisia reissuja tulisi tulevina vuosina lisää...) Mutta Islanti olisi jo luontonsakin puolesta tosi mielenkiitoista nähdä.

Sveitsin Alpit on äitin lemppari, josta ne on sitten osittain löytäneet tiensä myös mun sydämeen. Vaikka kaupunkilomat on se juttu mulle, niin kerran Alppien juuressa lomaa viettäneenä täytyy sanoa, että sinne haluaisin uudestaan. Mielellään keväällä niin, että laaksoissa olisi jo lämmintä, mutta rinteillä pääsisi vielä laskettelemaan. Alpeilla laskettelu on sellainen bucket list -juttu, jonka toivon joskus vielä ruksaavani toivelistalta yli. 

Brighton on kuin toinen koti. Vähän harmittaa, että Lontoossa käydessä päätin säästää rahaa ja jättää päiväreissun Brightonissa väliin, mutta kolme viikkoa nimenomaisessa merenrantakaupungissa viettäneenä en voi olla aika ajoin muistelematta kaikkia ihania hetkiä ja haaveilla uusien paikkojen löytämisestä. Brightonissa muhun iski kaikkialla vallitseva rento fiilis ja meren läheisyys, sillä vesi on mulle todella tärkeä elementti. Totta kai hyvät säät ja loistavat muistot vaikuttaa siihen, että Brightoniin pitäisi uudestaan päästä, mutta joskus tuttukin paikka on hyvä lomakohde.

Japani ja Tokyo Disneyland. Klisee mikä klisee, mutta Pariisin Disneylandissa oli oma viehätyksensä ja Japanissa oon halunut käydä ihan pienestä pitäen. Nää kaksi olisi siis loistava kompakti yhdistelmä, mutta kallis sellainen, mikä on estänyt pääsyn toistaiseksi. Tokion Disneyland ja Disney Sea houkuttaa myös siksi, että niissä on paljon vain Tokion Disneyn kohteille ominaisia juttuja, kuten ruokia ja muita. 

Kalifornia luo mielikuvia palmuista, upeista auringonlaskuista, rannoista, ja siitä elokuvista tutusta amerikkalaisesta rantakaupungin tunnelmasta, mikä on varmasti osittain ihan vain elokuvien viehätystä, mutta siitä huolimatta Kaliforniaan haluaisin päästä. (Kenties Universal Studioiden Potter-maailma on osasyy tähän...)

Rooma on kaupunki, johon oon halunnut matkustaa jo kauan, mutta tilaisuutta ei oo tullut eteen. Roomassa mua kiinnostaa kauniit rakennukset, hyvä ruoka ja se aito gelato, joka omasta mielestä päihittää suomalaisen perusjäätelön ihan mennen tullen. Voisin kuvitella itseni kävelemässä pitkin Rooman katuja jäätelö kädessä ja ihan vaan nauttimassa olemisesta. Joskus vielä...
Barcelona on listalla vähän samoista syistä kuin Roomakin. Ne kadut ja rakennukset ja se Etelä-Euroopan kulttuuri kiehtovat mua. (Ja kamera olisi varmasti käteen liimattu, jos näille reissuille pääsisin.)

Mitkä on teidän haavreissulistan kohteita ja miksi? Kiinnostaisi kuulla, joten jättäkääs kommenttia alas. :)

2 kommenttia:

  1. Matkailu on ihanaa, mutta yksin en oo vielä tohtinut lähteä mihinkään, vaikka täytänkin pian 19 :D Oon käynyt jo kerran elämäni aikana Lontoossa, mutta haluaisin sinne ehdottomasti uudestaan! Lisäksi Australia, Ranska ja Italia kiinnostais :D Tosi kiva postaus!

    http://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lontoo on kyllä ihan huippu, se on niin monipuolinen, että varmasti löytyy jokaiselle jotain ja helppo kulkea. Samoja maita löytyy munkin listalta, mutta ihan kaikkia en tänne listannut, vaan ne polttavimmat.
      -Minttu

      Poista