torstai 23. maaliskuuta 2017

Late on the athleisure bandwagon...





Kuvat: Google
Moikka! Nyt yo-kirjoitusten ollessa vielä käynnissä (tosin kohta nekin on ohi!) on mun asut muuttuneet mukavuutta ja pehmeyttä suosivaan suuntaan. Ja miksi ei? Tiiän, että athleisure on jo pitkään pinnalla ollut ja ehkä pikkuhiljaa vajoamassa alemmas muiden trendien tieltä, mutta tiedä näistä nyt sitten, kun ole juurikaan seurannut. Viime viikkojen myötä oon kuitenkin oman elämäntilanteen takia innostunut tästä trendistä jonkin verran, sillä se antaa anteeksi laiskat ja kiireiset aamut, kun täytyy kiirehtiä kokeeseen ja myöhemmin päivällä on vielä muuta tekemistä. Tai jos päivällä ei löydy kuin vähän aikaa ulkoilulle tai kuten mulla on käynyt, oon juossut töistä tanssiin ja kiireestä johtuen samoilla vaatteilla. Tietysti onhan tässä takana myös osittain ihan vaan mukavuudenhalu, sillä kuka ei haluaisi viettää päivää maailman pehmoisimmat housut jalassa, ihan vaan koska voi? Tykkään siitä, miten athleisure yhdistää käytännöllisyyden, liikunnallisuuden (tai ainakin illuusion siitä), mukavuuden ja tyylikkyyden. Siksi vietinkin tän aamun, ennen koululle suuntaamista inspiroitumalla näitten kuvien parissa.
Ihan kohta lähden kuitenkin koululle syömään ja tekemään haut yliopistoihin. Suhteellisen jännää, mutta kyllä tätä ollaan odotettukin jo. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti