perjantai 17. maaliskuuta 2017

Rutiinit, missä olette?







Kuvat: Aleksi Lehti


Moi! Tänään ei oo ollut maailman paras päivä, mutta ei ihan huonokaan. Pikemminkin tää päivä on vaan kulunut ohi omalla painollaan. Koska yo-kokeet on nyt lähteneet käyntiin, eikä koululla tuu käytyä yhtä usein kuin luku"lomalla", niin joka päivä tuntuu vähän viikonlopulta ja niinpä perjantai ei tunnu sen kummemmalta. Se on vain päivä muiden joukossa. 

Mulla on suurin osa yo-kokeista vielä edessä, mutta stressi niiden suhteen on lieventynyt jo jonkin verran. Lukuloman aikana oon päässyt opettelemaan, miten löytää rytmiä ja merkitystä päiviin, kun se tavallinen koulurytmi yhtäkkiä on vedetty pois. Ja täytyy kyllä myöntää, että mun kaltaiselle rutiineista kaksin käsin kiinni pitelevälle lukuloma on tänkin asian suhteen aiheuttanut pientä päänvaivaa. 

Tällainen tilanne saattaa olla teillekkin tuttu tai sitten mietitte mistä ihmeestä höpisen, mutta mun elämään on rytmiä ja rutiinia viime aikoina tuonut mm. lukuloma-aikataulu, jonka mukaan oon yrittänyt lukea aina vähän eteenpäin, lenkkeily, joka varsinkin lumien sulaessa ja auringon paistaessa on tullut kiinteäksi osaksi arkea, harrastukset ja työt, jotka tuo sitä kaivattua rutiinia päiviin, bloggaaminen ja valokuvaus, mikä täällä sekä 4H:n hankkeen blogin puolella on nyt keväällä näkynytkin. Aika yksinkertaisia juttuja, mutta niiden avulla oon päässyt sängystä ylös lähes ihmisten aikaan. 

Joskus päivät tuntuu turhilta ja merkityksettömiltä, kun ei oo mitään tiettyä suunnitelmaa, mutta jotenkin niistäkin on vaan selvitty. Ja onneksi keväällä on tulossa monia odottamisen arvoisia juttuja, jotka pitää mielen ees vähän maanpintaa ylempänä. 
Mitä teidän kevääseen kuuluu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti